Tämä tutkinnon osa aloitettiin ryminällä. Opettajalta saimme heti tammikuussa tietää aikataulun, johon kuului mm. tunnistus-tenttejä (hedelmistä, marjoista, vihanneksista ja rikkaruohoista), puutarhakasvien lisäystä ja istuttamista, happamuus, pH, ravinteet, sellaiset hoitotyöt kuten latvotus, harvennus ja ruusun nuputus, ilmaston vaikutus kasvin kasvuun ja töiden suunnittelu. Aiheita käsitteleviä kirjoja ovat mm. Puutarhanhoidon ABC, Kasvien lisääminen ja Suomalainen viherpiha. Tunnit olivat keväällä hyvin teoria-painotteisia lumen ja kylmyyden vuoksi.

 

 Ensimmäisellä tunnilla käsiteltiin viljelykiertoa (myös vuoroviljely, kasvinvuorotus). Viljelykierto tarkoittaa sitä, että vaihdellaan viljelykasvien paikkaa palstalla. Syitä tähän ovat mm. maan väsyminen (ravinnekierto) ja tuholaiset (mistä syystä saman suvun kasveja ei saa viljellä peräkkäisinä vuosina). Ravinne kierto etenee neljän vuoden sykleissä:

1. vuosi: typpeä tuottavat kasvit (esim. palkokasvit, keltalupiini, apilanurmi...) 

2. vuosi: runsaasti typpeä kuluttavat kasvit (esim. ripsi ja rapsi, tomaatti, kurpitsa, kurkku...)

3. vuosi: keskinkertaisesti typpeä kuluttavat kasvit (esim. herneet, pavut, perunat, porkkana...)

4. vuosi: vähän typpeä kuluttavat kasvit (esim. herneet, pavut, peruna, mansikka, vilja, kukat...)

On tärkeää tietää, ettei esim. apilanurmen tai perunan jälkeen saa laittaa samaan maahan kasvamaan mansikkaa. Vastaavia sääntöjä on lukuisia viljelykierrossa. 

En ollut koskaan aikaisemmin perehtynyt viljelykiertoon ja koin saavani paljon hyödyllistä tietoa näillä tunneilla. 

Seuraavaksi puhuimme lannoituksesta. Lannoitus tehdään viljavuusanalyysin pohjalta, joka puolestaan tutkitaan maanäytteestä, mitä kokeilimmekin jo aiemmin syksyllä. Lannoituksen määrä on oleellisen tärkeä seikka, mikäli sitä on liikaa, lannoitusaineet huuhtoutuvat vesistöihin ja saastuttavat. 

Erilaisia lannoitustapoja ovat sijoituslannoitus (lannoiterakeet maan alle ennen istutusta), hajalevitys (maan päälle, imeytyy sateen mukana), kastelulannoitus (lannoite kastelun yhteydessä) sekä lehtilannoitus (sumutetaan lehdille). Lannoitteita taas ovat keinolannoitteet, eloperäiset lannoitteet kuten kanan kakka sekä luonnon mineraalilannoitteet.

Yleensä lannoitus tapahtuu keväisin. Siihen vaaditaan typpeä, fosforia, kaliumia ja hivenaineita sisältävä yleislannoite. Hoito-/kesälannoitus tehdään heinäkuussa, silloin annetaan erityisesti typpeä. Tarkoituksena on tuolloin korjata selkeitä ravinnepuutoksia. Syyslannoitus on tarkoitettu tehtäväksi lähinnä monivuotisille kasveille, tuolloin typpeä ei anneta. 

Lannoituksen yhteydessä puhuimme maan happamuudesta eli pH:sta. Suomessa maalajit ovat luontaisesti happamia. Kävimme hieman läpi missä eri pH-pitoisuuksia mikin kasvi viihtyy. 

Lannoitus ja pH olivat kummatkin tuttuja juttuja jo lukio-ajoilta, mutta kertaus oli opintojen äiti tietysti tässäkin asiassa.

Kolmantena kertana käsittelimme ravinteita. Kasvin kasvulle välttämättömiä ravinteita on 16 kappaletta. Nämä jaotellaan pääravinteisiin (typpi, fosfori, kalium) ja hivenravinteisiin (esim. kupari ja sinkki). Tällä tunnilla teimme ryhmätehtävän, jossa piti kuvasta tunnistaa, mikä puutosoire kasvilla on ja sitten kertoa kuinka sitä pitäisi ravita. Moni ryhmä sai huomata, ettei ollutkaan aivan yksinkertaista päätellä vaikkapa lehdestä, mikä kasvia vaivaa. Moni puutosoire on hyvin samankaltainen muiden kanssa. Tämän jälkeen teimme kunnon kaaviot siitä, mihin mitäkin yleisintä ravintoainetta tarvitaan (esim. fosforia uusien solujen muodostumiseen, edistää juurten kasvua ja kukintaa). 

Maanviljelijällä saattaa hyvinkin tulla eteen seuraavanlainen tehtävä: Mitä lannoitetta ja paljonko talvikaali tarvitsee puolen hehtaarin savimaa-pellolla, kun esikasvina on ollut herne?    Tällaisia asioita pohtiessa aloin olla iloinen kukkakauppa-puolen valinnastani..     

Seuraavaksi käsittelimme helmikuussa luonnonmukaista viljelyä.  Se on tietenkin kemiallisten aineiden karttamista ja luontaisen viljavuuden parantamista. Se on myös mahdollisimman omavaraista tuotantoa ja uusiutumattomien luonnonvarojen säästämistä. Siis melkoisen KEKEä. Olin kuullut aiheesta mutta tuttua se ei silti ollut. Jos olisin viljelijä, haluaisin ehdottomasti tehdä sitä luonnonmukaisesti. 

Maaliskuussa puhuimme kasvullisesta lisäyksestä. Tätä voidaan tehdä pistokkaalla, jakamisella, rönsyillä ja taivukkailla. 

Pistokkaat kannattaa leikata aamusta veitsellä, kun kasvilla on hyvä nestejännitys.  

Kesäpistokkaasta lähtevät kasvamaan mm. ruusu, petunia, ahkeraliisa ja leimu. Kasveja, jotka lähtevät kasvamaan jopa lehdestä, ovat mm. Saint Paulia, pelargoni, joulutähti ja anopinkieli. Emokasvista leikataan latvasta uutta kasvua n. 5 - 10 cm. Alimmat lehdet poistetaan ja pistokas laitetaan multaan lehtirajaan asti. Tiivistetään pistokkaan tyvi, kastellaan ja peitetään rei'itetyllä muovilla. Heti kun kasvu alkaa, muovin voi ottaa pois, kasville on kehittynyt juuret.    

Talvipistokkaasta leikataan emokasvin varresta lyijykynän pituisia ja vahvuisia versoja. Leikkaus tapahtuu kasvin ollessa lepotilassa. Pistokkaasta tulee jättää 2 - 3 silmua multapinnan yläpuolelle, muuten sama kuin kesäpistokkaankin ohjeessa. 

Juuripistokkaasta leikataan emokasvin juuresta 10 - 20 cm pätkä, pistokas laitetaan kokonaan mullan alle. Muuten sama kuin edellisissä ohjeissa.

Rönsyillä lisätään yleensä elokuun alkupuolella. Jos emokasvilla on tauti, on se myös rönsyssä, mikä on tärkeää muistaa. Rönsyistä voi lisätä vaikkapa mansikkaa, kärsämöitä, rönsyansikkaa ja peittokurjenpolvea. 

Jakamalla lisätään pensasruusuja ja angervoja.

 Taivuttamalla lisäämisessä taivuttaminen tapahtuu joko suoraan ruukkuun tai maahan. Kun kasvi on syksyllä juurtunut, se katkaistaan emokasvista.  Näin voidaan lisätä esim. alppiruusua, laikkuköynnöstä ja pihtaa.

 Maaliskuun lopulla puhuimme omenapuiden leikkauksesta. Omenapuita leikataan, jotta satoa tuottava oksisto pysyisi nuorena ja tuottava, sadon laatu parantuisi, puu olisi terve ja tietenkin ihan vain "muodon vuoksi". Hauskaa kyllä, opettajamme oli juuri päässyt Aamulehteenkin esittelemään ajankohtaista aihetta! 

Puu leikataan lepotilassa kevättalvella, kun siinä ei ole lehtiä. Haavapinta on tällöin mahdollisimman vähän aikaa pakkasessa ja märässä. Haavapinta leikataan vinoon, jotta sadevesi valuu alas.  

Istutusleikkaus tehdään yleensä jo taimimyymälässä. 1. vuonna ei leikata. Tavoitteena on selvä runkojohteisuus ja hyvät oksakulmat. Nuorta puuta leikataan seuraavista syistä: sisäänpäin kasvavat oksat, jotka hankaavat muita vasten ja pimentävät latvustoa, kukkaa tuottamattomat vesiversot, jotka kasvavat pitkikisi, liian pienessä oksakulmassa kasvavat oksat, haarakohtien huonoimmat, sekä kilpalatvat pois.  

Satoikäisestä puusta leikataan ensiksi kuolleet ja vaurioituneet oksat pois, muuten samoin kuin nuorillakin puilla. Vuosittain olisi hyvä leikata korkeintaan 2 - 3 isoa oksaa pois, muuten puusta tulee karmea risukasa.  

Sitten käsittelimme marjapensaiden leikkausta. Istutuksesta odotetaan n. 4 vuotta, koska marjapensaat tuottavat satoa vasta siinä vaiheessa. Se tehdään myös kevättalvella, silmut eivät saa olla vielä puhjenneet. Kuivuneet, vioittuneet ja sairaat oksat leikataan pois. Vanhimmat versot pois aivan tyveä myöten.  Näiltä tunneilta saimme jälleen hirvesti hyödyllistä tietoa, harmiksemme emme kovin montaa kertaa päässeet käytännössä näitä taitoja kartuttamaan. 

Huhtikuussa käsiteltiin ilmastollisia kasvutekijöitä. Kasvin kasvuun vaikuttavat pienilmasto, kosteus ja vesi, valo, saasteet, lämpö, hiilidioksidi, happi, typpi ja tuuli. 

Valon pituus vaikuttaa kukkien kasvuun. Valon mukaan kasvit jaetaan kolmeen ryhmään; pitkänpäivän lajit (valoa 13 - 16h), lyhyenpäivän lajit (alle 10h valoisaa) sekä päiväneutraaleihin, joilla päivän pituus ei vaikuta kukintaan lainkaan.  

Liian matalassa lämpötilässä kasvu hidastuu ja viljelyaika pidentyy. Korkeassa taas kasvit venyvät ja laatu heikkenee. 

Liika kosteus heikentää juuriston veden ja ravinteiden ottoa ja lisää kasvitautien riskiä. Liian matala kosteus taas vaikuttaa nestejännitykseen, ja kasvit lakastuvat ja saavat tuholaisia. 

Alkukeväästä saimme myös etätehtävän, minkä aikana piti kasvattaa herneitä kotona ja testata eri valoisissa paikoissa, mitä herneille tapahtuu. Ensin omani meni aivan mönkään sillä unohdin koko ajan esim. huuhdella herneet. Toisella kertaa kuitenkin onnistuin paremmin ja ne alkoivat versota.